Markkinointitiimi vahvistuu

Ensimmäinen viikko Poplatekin tiimissä

Heippahei!

Täällä kirjoittelee Poplatekin uusimmat vahvistukset, Heini ja Hanna. Ollaan tehotiimi, joka tulee työskentelemään markkinoinnin sekä liiketoiminnan kehittämisen parissa ainakin syyskuun loppuun asti. Heinin titteli on siis virallisesti markkinointikoordinaattori ja Hannan liiketoiminnan kehittämisen analyytikko.

Aloitettiin työt 14.5. ja ensimmäinen viikko vierähti hetkessä. Ensivaikutelma firmasta on huippu – kaikki työkaverit ovat mukavia, avuliaita ja selvästi taitavia siinä, mitä tekevät. Meidät otettiin heti alusta alkaen mukaan actioniin – ensimmäinen viikko sisälsi yhteensä 7 palaveria ja hommat alkoivat rullaamaan nopeasti! Tuntuu motivoivalta, että omalla työllä tulee olemaan merkitystä, ja sitä selvästi arvostetaan heti alusta alkaen.

 

Millä taustalla me ollaan liikenteessä?

 

Heini: Olen 4. vuoden kauppislainen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta. Nyt maisterivaiheessa pääaineeksi valikoitui kansainvälinen markkinointi sekä sivuaineeksi business analytiikka. Pientä koodaustaustaakin löytyy, mutta sille puolelle en Poplatekissa lähde sotkeutumaan. Keskityn erityisesti digitaaliseen sekä rekrymarkkinointiin.

 

Hanna: Turun AMK:sta 2017 alussa valmistuin myynnin johtamisen ammattilaiseksi, jonka jälkeen lähdin hifistelemään maisteriopintoja Vaasan yliopistolle. Pääaineena on strateginen liiketoiminnan kehitys sekä siinä sivussa luen muuta liiketoiminnan kehittymiseen liittyvää. Sisälläni on aina asunut pieni tai oikeastaan keskisuuri nörtti, ja sitä kautta profiloiduin ohjelmistofirmaan. Töissä kuitenkin keskityn omien opintojeni mukaisesti liiketoiminnan kehitykseen sekä analytiikkaa.

 

Miten me päädyttiin Poplatekille?

 

Heini: Työnhakupalstoja selaillessa Poplatekin ilmoitus osui silmään ja kiinnostuin kuvauksesta heti. Haastattelun jälkeen olin vakuuttunut paikan sopivuudesta juuri minulle. Työtehtävät matchasivat omiin kiinnostuksen kohteisiin, ilmapiiri oli rento ja kutsuva jo haastattelussa, ja työtilat vaikuttivat viihtyisiltä. Sold!

 

Hanna: Kaverini Vilma Wilen Studentworkilta vinkkasi vakuuttavasta työpaikasta, ja sitä kautta innostuin lähtemään mukaan hakuprosessiin. Jo haastattelusta jäi todella hyvä fiilis ja positiivinen kuva siitä, miten täällä ollaan aidosti kiinnostuneita ihmisestä eikä pelkästään siitä mitä paperilla on.

 

Fiilis ensimmäisen viikon pohjalta: Poplatekin plussat

 

Heini: Kiinnostavat työtehtävät, mukavat työkaverit, joustavat työajat, tehokkaat työvälineet. Myös kuntosali toimiston alakerrassa sekä hieronta kerran kuussa olivat positiivinen yllätys ja ehdottomasti iso plussa!

 

Hanna: Työtehtävien täydellinen istuvuus omaan profiiliin ja kiinnostuksen kohteisiin oli ehdoton ykkösjuttu, mikä jäi päällimmäisenä mieleen! Plussaa tuli myös joustavista työvälineistä sekä viikottaisesta hedelmäkorista. Kaakaon suurkuluttajana lämpesin ehdottomasti myös kahvikoneelle, josta saa hifisteltyä omaan makuun sopivia kaakaovariaatioita.

 

Bonuskyssäri: Mikä on vinkkisi tulevalle kesälle?

 

Heini: Nappaa kaupasta vesimeloni ja puolita se kaverin kanssa. Sitten lusikat kouraan ja kauhomaan – herkkua! Iso peukku myös Lohilon proteiinijäätelöille.

 

Hanna: Kesän tekee ehdottomasti Salossa järjestettävä Salo Volley 21.-22.7.2018! Kyseessä on ehdottomasti kesän kovin lentopalloturnaus, jolloin jopa lentopallosta vähemmän välittävät liittyvät mukaan kenttien laidoille kannustamaan. Jos liikutte kehä 3 ulkopuolella, niin suosittelen ehdottomasti tsekkaamaan tapahtuman!

 

 

 

Kesäisin terveisin,

Hanna & Heini

Hanna ja Heini

Hanna Halonen & Heini Rahikainen

Markkinointitiimi

Tilaa Poplatekin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt kärryillä Poplatekin tapahtumista ja saat tietoa digitalisaation mahdollisuuksista ja menestystarinoista suoraan sähköpostiisi.