Kurkkaa Poplatekin maailmaan

Paljastamme Poplatekin erikoisimmat piirteet

Talouselämä-lehdessä (5/2019) oli artikkeli Suomen yritysaateliston erikoisuuksista – asioista, joita työntekijät olivat haastatteluissa maininneet hyvän työpaikan ominaisuuksiksi. Päätimme vertailla listan seikkoja omaan toimintaamme ja nostaa esille Poplatekin omat erikoisuudet.

Artikkelissa yritykset on jaettu pieniin (20-49 hlö), keskisuuriin (50-499 hlö) ja suuriin (yli 500 hlö) yrityksiin. Perustietojen (sijainti, henkilöstö, liikevaihto, toimiala) lisäksi jokaisen yrityksen kohdalla lukee Erikoisuus. Monet listatut kohdat kuulostavat varsin tutuilta ja liippaavat läheltä myös Poplatekin toimintaa.

 

Pienissä yrityksissä Cubic Analyticsillä on esimerkiksi oma työsuhde-etujärjestelmä, josta työntekijät valitsevat heille tärkeät edut. Poplatekilla kuka vaan voi rohkeasti ehdottaa uusia tai vaihtoehtoisia etuja. Viimeisimpinä uudistuksina viikottaisten hedelmäkorien määrä tuplaantui ja virikesetelit otettiin käyttöön.

 

Visual Components järjestää vuosittain VC Day -tapahtuman, jossa tehdään yhdessä strategiatyötä ja pidetään hauskaa. Myös Poplatekilla on omat strategiapäivät – viime syksynä olimme yötä Nuuksion maisemissa. Ei ole kovinkaan tavallista, että jokainen yrityksen työntekijä saa halutessaan osallistua strategiatyöhön.

 

Myös yrityksen kehittäminen on Poplatekissa kaikkien oikeus: muutaman kuukauden välein vietämme koko porukan kanssa CWR:ää (Company wide retroa), jossa katsotaan sekä menneeseen että keskitytään tulevaan.

 

Kehittämiseen liittyy Poplatekilla myös Friday cafe -käytäntö. Joka toinen perjantai kokoonnumme toimistolle iltapäiväkahveille, jossa käydään läpi projektien kuulumisia ja ajankohtaisia asioita. Tarjolla on myös vaihtelevia herkkuja ja aktiviteetteja, kuten koodaushaasteita tai puheenvuoroja.

 

Newsec nostaa esille yrityksen sisäisen some-kanavan, jossa omille kollegoille voi antaa positiivista palautetta. Poplatekilla asiaa ajaa Slackin  #kehu -kanava, jossa vaatimattomat suomalaiset voivat antaa kehuja ja ottaa niitä vastaan pienemmällä kynnyksellä.

 

Muutamia muita samankaltaisuuksia olivat palautteen antaminen rekrytoinneista karsiutuville. Pyrimme antamaan jokaiselle hakijalle henkilökohtaista ja kehittävää palautetta. Lisäksi Pohjolan Voiman sekä Efecten tavoin lähetämme uudelle työntekijälle jo ennen työsuhteen alkua Poplatekcrew’n tervehdykset työntekijän käsikirjan muodossa.

 

Listan luettuamme pistimme mietintämyssyt päähän – Jos meitä olisi haastateltu kyseiseen artikkeliin, mitä olisimme sanoneet Poplatekista? Mikä erottaa meidät muista? Kirjasimme alle viisi vahvaa vaihtoehtoa:

 

1) Lounas-ekskursiot: Jos joku tietää vedet kielelle herauttavan ruokapaikan, kalenteriin isketään yhteinen lounaskutsu. Viimeisimpänä kohteena oli Vallilan burgerimesta Bites, jonne lähdettiin toimistolta monen auton voimin.

 

2) Kuukausittaiset lajikokeilut: Joka kuukausi Poplatek sponssaa halukkaille työntekijöille yhteisen aktiviteetin. Järjestäjästä riippuen olemme käyneet viime aikoina muun muassa laskettelemassa, uimakoulussa, wakeboardaamassa sekä pelaamassa sählyä. Kesän lopun Midnight run on muodostunut jo perinteeksi. Villeimpinä ideoina tulevaisuudessa häämöttävät panssarivaunuajelu sekä islanninhepat. Lisäksi eräät yli-innokkaat turkulaiset työntekijämme yrittävät säännöllisesti ehdottaa purjehdukseen liittyviä aktiviteetteja.

 

3) Pikkujoulut helmikuussa: Kuten olette saattaneet lukea tai huomata somesta, järjestämme firman pikkujoulut helmikuussa. Kyseessä on aina alkaneen vuoden kemut. Viime vuosina juhlinta on sijoittunut koko ajan kauemmaksi, viimeisimpänä Roomaan.

 

4) Toimiston loungen työntekojamit: Toimistomme lounge täyttyy usein sekalaisesta jengistä työntekijöitä. Jokainen ottaa oman paikkansa – säkkituolilla, sohvalla, lattialla – nostaa läppärin syliin ja naputtaa omia hommiaan eteenpäin. Yleensä taustalla soi musiikki radiosta tai soundbarin kautta DJ:n roolin napanneen henkilön omalta listalta. Täällä saa helposti apua ja vertaistukea omiin haasteisiin. Lisäksi omaa soittolistaa voi helposti kasvattaa kuuntelemalla muiden lempibiisejä.

 

5) Kirjahylly: Pistimme toimistolle pystyyn pienen kirjaston, jonne jokainen voi tuoda omia kirjojaan lainattavaksi ja vastaavasti lainata muilta opuksia, joita omasta repertuaarista ei vielä löydy.

 

Nämä kaikki ovat mahtavia asioita, joita arvostamme Poplatekissa ja jotka tekevät meistä onnellisia työntekijöitä. Mielestämme “erikoisuus” ei ole kuitenkaan paras sana kuvaamaan mainittuja kohtia. Omalla kohdallamme olemme huomanneet, että osa nice-to-have -listan asioista on noussut meidän must-have -osastolle, jotta pystymme varmistamaan kaikkien työntekijöidemme viihtyvyyden.

 

Meilläkin riittää vielä kehitettävää. Artikkelista saimme hyviä vinkkejä esimerkiksi siihen, miten koko työyhteisö voi osallistua kollegan uran ja osaamisen kehittämiseen. Poimimme ylös myös muita erilaisia tapoja, miten muistaa työntekijöitämme vuosien varrella. Nämä prosessit kehittyvät jatkuvasti, ja hyviä ideoita otetaan vastaan!

 


Kuulostaako kuvailemamme työympäristö sinulle sopivalta? Hae mukaan Poplatekcrew’hun sähköisellä tai avoimella hakemuksella täältä!

Heini

Heini Rahikainen

Markkinointipäällikkö

Poplatekcrew kasvaa

Poplatekin pilviosaaminen vahvistuu jälleen

Saammeko esitellä

Poplatekin isät kertovat – Joustavuus töissä helpottaa perheen arkea

Koodarin työkalut

Millä kielillä Poplatekcrew koodaa 2018?

Tilaa Poplatekin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt kärryillä Poplatekin tapahtumista ja saat tietoa digitalisaation mahdollisuuksista ja menestystarinoista suoraan sähköpostiisi.