Myymälän koko kassa mahtuu taskuun – Minikassa korvaa perinteisen kassakoneen

Kassajärjestelmätoimittaja Note Shot Oy on vastannut kauppiaiden toiveeseen ja toteuttanut aivan uudenlaisen kassan. Tämä onnistui Poplatek Payments Oy:n pilvikassan ja FlexiPOS APIn avulla. Kauppias ei välttämättä tarvitse enää lainkaan perinteistä kassakonetta tai erillistä laitetta, sillä korttimaksupääte hoitaa kaiken.

uutiskirjekuva-levea-vedos-2.jpg

Note Shotin e-kassa.fi-kassajärjestelmään on nyt saatavilla minikassaominaisuus. Uudenlainen kassaratkaisu kulkee tarvittaessa myyjän mukana mutta pystyy silti samaan kuin tavallinen myymäläkassa. Syyskuun lopussa julkaistussa minikassassa kaikki tarvittavat kassaominaisuudet ovat korttimaksupäätteessä. Pääte voi muun muassa tulostaa kuitin, tehdä alv-erittelyn, koostaa raportteja sekä seurata ja päivittää varastoa.

– Kauppias pääsee oman kassansa taustajärjestelmään internetin välityksellä. Hän voi tehdä helposti ja nopeasti esimerkiksi hinnastomuutoksia, eikä maksupäätettä tarvitse ohjelmoida uudelleen muutosten vuoksi, selittää maksuratkaisujen asiantuntijan Poplatek Payments Oy:n myyntijohtaja Jaakko Turunen.

E-kassa.fi on edullinen vaihtoehto, koska myyjä ei tarvitse niin monia ja niin järeitä laitteita kuin yleensä. Vaikka e-kassa.fin minikassa on liikkuva ratkaisu, se sopii myös kiinteään käyttöön, jos yrityksen tuotevalikoima on pienehkö. Erityisen hyvin uusi minikassa sopii tapahtumien järjestäjille, kotikäyntejä tekeville, taksiyrittäjille, torimyyjille sekä messukäyttöön ja ravintoloille, joissa myydään tuotteita pöytiin.

Note Shotin tuotepäällikkö Marko Tuovila käyttää esimerkkinä pitsalähettiä.

– Samalla, kun hän vie pitsan, hän voi vielä ovella myydä esimerkiksi limsan ja dipin. Asiakas voi maksaa ostokset käteisellä tai kortilla, ja hän saa heti virallisen kuitin. E-kassa päivittää pitserian juomien varastosaldon.

”Tällaista kyselty jo pitkään”

Tapahtumissa, asiakkaiden luona ja verkossa tehtävää kauppaa varten tarvitaan joustavia ja yksinkertaisia ratkaisuja. Samaan aikaan trendinä on, että perinteiset kivijalkaliikkeet, joissa on kassatiski ja kookas kassakone, vähenevät.

E-kassa.fin minikassa voitiin toteuttaa Poplatekin pilvikassan ja FlexiPOS-rajapinnan ansiosta. FlexiPOSin avulla kassa ja korttimaksupääte voivat keskustella keskenään. Kassa voi esimerkiksi näyttää maksupäätteen ruudulla kuvan, tekstiä tai valikon.

– E-kassan kehittäminen lähti kauppiaiden tarpeesta, sillä tällaista on kyselty meiltä jo pitkään. Me otimme FlexiPOSista kaiken irti, ja nyt voimme vihdoin tarjota yksinkertaisen ja toimivan kassa- ja maksuratkaisun, Marko Tuovila kertoo.

– Poplatek tuottaa jälleenmyyjille työkaluja, joilla he voivat nopeasti ja kustannustehokkaasti hyödyntää maksupäätteen potentiaalia. Muun muassa FlexiPOSin avulla he voivat luoda kauppiaille täysin ennennäkemättömiä palveluita esimerkiksi lisämyynnin tekemiseen tai asiakaspalautteen keräämiseen, sanoo Jaakko Turunen.

E-kassa.fin minikassa on herättänyt suurta mielenkiintoa, ja Note Shot on jo myynyt tuotetta ensi kesän tapahtumiin.

– Saamme toisinaan kyselyjä, joissa pyydetään kassaa seuraavaksi päiväksi. Poplatek on ketterä ja joustava kumppani, ja heidän ansiostaan pystymme toimittamaan E-kassan tai muun pilvikassan hyvin nopeasti, sanoo Tuovila.

Lisätietoja:

Jaakko Turunen
myyntijohtaja, Poplatek Payments Oy
puh. 040-4561313 / jaakko.turunen@poplatek.fi

Marko Tuovila
tuotepäällikkö, Note Shot Oy
puh. 044-5854522 / marko.tuovila@noteshot.fi