Poplatekcrew kasvaa

Poplatekin pilviosaaminen vahvistuu jälleen

Poplatekin asiantunteva rivistö kasvaa. Uusi vuosi 2019 starttasi tehokkaasti kolmella uudella työntekijällä.

Uudet pilviosaajamme Teemu, Tero ja Heikki ovat kaikki kokeneita konkareita ja haluammekin kysyä heiltä tarkemmin, miksi senior-osaaja valitsee Poplatekin työpaikakseen.

 

Millainen tausta sinulla on?

Tero: Valmistuin EVTEK:stä vuosituhannen vaihteessa, pääaineina ohjelmistokehitykseen liittyviä asioita. Opiskelun loppupuolella työskentelin laitteistoläheisen ohjelmoinnin parissa Nokialla. Valmistumisen aikoihin siirryin kehittäjäksi neljän hengen pikkufirmaan. Tämä pikkufirma muuttui yritysostojen kautta vähitellen monikansalliseksi jättiyritykseksi.

 

Siirryin 2007 softakehittäjäksi rahapelialalle. Vähitellen työnkuva muuttui hallinnollisemmaksi, ja lopulta vedin reilun 20 koodaajan porukkaa. Koodaus ei kokonaan poistunut missään vaiheessa työnkuvasta, vaikka se reilusti vähenikin. Rahapelialan jälkeen siirryin ratkaisuarkkitehtikonsultiksi, ja asiakkaina oli pääosin valtion laitoksia. Tehtävinä oli erilaisia esiselvityksiä tarjouspyyntöjä varten, teknistä suunnittelua ja pilven rakentelua. Viimeinen siirto tapahtui tammikuussa, kun siirryin Poplatekille pilviarkkitehdiksi.

 

Heikki: Lukion jälkeen suoritin muutaman vuoden opintoja TTY:llä, mutta työt veivät Ambientian leivissä pian täysipäiväisiin järjestelmäasiantuntijan tehtäviin Linux-pannuja tunkkaamaan. Poplatekille siirryin pilvihommiin 2011 loppuvuodesta, jonka jälkeen olin kolmisen vuotta välissä Poplatek Paymentsilla maksupäätehommissa. Halusin kuitenkin taas hypätä pilvihommien pariin ja tulin takaisin Poplatekin riveihin.

 

Teemu: Lukion jälkeen olin pari vuotta Snellman-korkeakoulussa. Sen jälkeen mukaan mahtui muutamia välivuosia, sivari sekä sekalaisia töitä. Työuran alun jälkeen vuonna 2008 aloitin  kandidaatin opinnot Helsingin yliopistolla pääaineena tietojenkäsittelytiede ja sivuaineena menetelmätieteet. Tämän jälkeen olen työskennellyt kahdessa eri firmassa muun muassa monipuolisten DevOps-tehtävien parissa.

 

Miksi halusit vaihtaa maisemaa ja miksi valitsit Poplatekin?

Tero: Vaihdoin työpaikkaa, koska halusin keskittyä pilviliitännäisiin työtehtäviin. Poplatek vaikutti yritykseltä, jossa työntekijöistä oikeasti välitetään. Tämä vaikutti myös työpaikalta, jossa on kovatasoista porukkaa ja tahtotila tehdä asiat hyvin. Myös matala organisaatiorakenne ja pieni koko olivat plussana Poplatek-vaihtoehdossa.

 

Heikki: Maksupääte- ja maksuliikennemaailma ei antanut enää uutta ja kiinnostavaa tekemistä minulle. Maksuliikenne jää vielä lähelle omaa tekemistä, mutta pelikenttä avautuu myös muulle tekemiselle uudessa työssä. Työpisteeni siirtyi kuitenkin vain 20 metriä, joten maisema ei ihan kauheasti vaihtunut.

 

Teemu: Niinkuin monesti, vaihtelu virkistää. Halusin uusia haasteita työltä ja erityisesti pilveen liittyvä teknologia vaikutti mielenkiintoiselta.

 

Minkä parissa tulet työskentelemään?

Tero: Olen aloittanut Veikkauksella pilvi-infran parissa, jossa työkenttänä toimivat AWS ja Google. Toistaiseksi vaikuttaa hyvältä.

 

Heikki: Tulen kehittämään Poplatekin pilvioperointipalvelua pyrkimyksenä saada uusia tyytyväisiä asiakkaita, jotka voivat keskittyä sovelluksensa kehittämiseen.

 

Teemu: Pääfokuksena ovat IT sekä POps-operointipalvelu. Mahdollisesti liityn myös Veikkauksen porukkaan.

 

Miten työnteko on lähtenyt sujumaan ja millainen kuva Poplatekin porukasta sekä toiminnasta on syntynyt tähän mennessä?

Tero: Hyvin on lähtenyt kulkemaan, erikoiskiitokset mentorina toimivalle Eerolle. Etukäteisvaikutelma on vahvistunut, porukka on aktiivista, uteliasta, taitavaa ja tekemisestään ylpeitä. Kolmella ensimmäisellä noista pääsee pitkälle, mutta lopullinen laatu ja asiakastyytyväisyys taataan ammattiylpeydellä. Sillä tarvittaessa mennään vaikka se ylimääräinen maili eteenpäin, jotta homma saadaan pakettiin.

 

Heikki: Uusien työvälineiden kanssa oli alkuun ongelmia, erityisesti 42″ 4k-monitoristani saan kuulla kettuilua jatkuvasti. Dockin DOA-vaihto ja biosista C Statesin disabloinnin jälkeen työvälineet ovat taas kuosissa, ja elämä hymyilee. On ne “uudetvanhat” työkaveritkin edelleen (ihan) mukavia.

 

Teemu: Paljon on tullut uutta asiaa, ja päässyt tutustumaan erilaisiin vinkkeleihin. Koko crew on tehnyt hienon vaikutelman!

 

Anna vinkkisi uudelle vuodelle 2019:

Tero: Pilven pystyttämistä on harjoiteltu nyt monessa paikassa muutama vuosi ja koodi-infraa alkaa olla jo aika isot määrät. 2019 voisi alkaa olla hyvä vuosi pilvi-infran hallinnan kehittämiselle pelkän rakentamisen sijaan. Hyvillä rakenteilla hallinnalla voinee välttää spagetti-infran muodostumisen.

 

Heikki: Mitä pilvinatiivimpi olet – sen arvokkaampi olet.

 

Teemu: Komppaan Heikkiä siinä, että pilvinatiivius on tosiaan tärkeää.. Kuitenkin ne pilvetkin koostuu tietokoneista ja pitää tietää, miten ne futaa.

 


Haluaisitko mukaan Poplatekcrew’n pilvinatiiviin porukkaan? Hae meille koodaavaksi arkkitehdiksi!

Hanna ja Heini

Hanna Halonen & Heini Rahikainen

Markkinointitiimi

Firma kasvaa, osaaminen vahvistuu

Kolme uutta kasvoa liittyi Poplatekcrew’n riveihin

Syksyn tuulien puhaltaessa ulkona toimistollammekin puhaltelee uudet ja jännittävät tuulahdukset! Syyskuun aikana meillä aloitti kolme uutta työntekijää, jotka vahvistavat Poplatekin osaamista monella eri osa-alueilla.

Koodarin työkalut

Millä kielillä Poplatekcrew koodaa?

Poplatekilla koodataan samaan maaliin, mutta millä kielillä? Selvitimme tarkemmin, mitä ohjelmointikieliä Poplatekcrew’n jäsenet käyttävät - sekä töissä että vapaa-ajalla.

Asiakkaalla töissä

HSL-projektin parissa

Moni työntekijöistämme työskentelee eri asiakasprojektien parissa, monesti osan viikkoa asiakkaan tiloissa. Siksi emme aina itsekään tiedä mitä työkaverimme tarkalleen ottaen puuhaavat. On mielenkiintoista kuulla hieman yksityiskohtaisemmin, miten heidän työnsä sujuvat ja mitä ne pitävät sisällään - tietysti asiakkaan tietosuojan sallimissa rajoissa.

Tilaa Poplatekin uutiskirje

Tilaamalla uutiskirjeen pysyt kärryillä Poplatekin tapahtumista ja saat tietoa digitalisaation mahdollisuuksista ja menestystarinoista suoraan sähköpostiisi.